Kukapa olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että minä lähtisin vapaaehtoisesti murtsikkalenkille ja vielä tykkäisin siitä! Tänään hiihdin kuitenkin jopa reilut parikymmentä kilometria kauniissa ja lumisissa Lapin maisemissa, mikä taitaa olla tähän asti melkein pisin lenkkini (enkä nyt tahdo kuulla kommentteja niiltä, jotka hiihtävät tuon matkan päivittäin!). Täytyy kyllä tunnustaa, että viimeiset viisi kilometriä eivät enää olleet niin mukavia, mutta se johtuu lähinnä siitä, että hiihtokilometrit ovat jääneet (tänäkin) talvena luvattoman vähäisiksi. On kuitenkin hienoa hiihtää, kun on kunnollinen ja itselle sopiva suksi, joka oikeasti pitää. On jotenkin jännä huomata, miten olen jotenkin pystynyt omaksumaan hiihdon tekniikan yksityiskohtia, jota minulle paukutettiin päähän joskus edellisessä elämässäni. Nyt voi jopa neuvoa äitiään tässä asiassa: kokeilepa hei sitä yhden suksen potkua, niin ja tässä kohtaahan kuuluu mennä tasatyöntöä… ;)